Marras valo

Tapasinpa lääkärin toimesta kuolemaan tuomitun miehen,
joka ilo silmissään puhui sisällään olevasta leikistä, valosta.
Tapasinpa lähimmäisiänsä murhan, itsemurhan kautta menettäneen naisen,
joka ihmisten mielestä on tuomittu kärsimykseen, ikuiseen suruun.
Vaan nainenpa kertoi ilosta, olemassaolon suuresta riemusta.


Valo menneen läpi,
pudonneet lehdet, marrastuneet kasvut.
Kaiken yllä käsittämätön.
Usva.
Mahdollisuuksien hämärä.
Sisällään lupaus olevasta. Ikuisuudesta.
Iäisyyden hipaistua
turhuutta kaikki omistamisen taistelu.

Ikeen alla

                      LATISTETTU VAAN EI LANNISTETTU !

                                                  Valoa kohden on elävän mieli.

                       "Kärsimys jalostaa...taakkaa ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa"
                                      HÖPÖ HÖPÖ


     Lätinää se on jalon kansan, jok' ei mieltä löydä väkivallan.
                       Ei kärsimys jalosta. Ja taakkakin voi olla yli voimien.
                  Siitä selviää vain elämää kohden toimien. Solu solulta valoon rakentuen.
                                                   Kasvun ihmeen tavoittaen.
                                         Valon suunnan pimeydessäkin muistaen.